Hyppää sisältöön

Lämmityskausi alkaa – mitä vuokra-asukkaan kannattaa tietää kodin lämmityksestä?

Jaa

Syksyn viilentyessä moni huomaa saman asian: aamulla kotona tuntuu viileältä, mutta iltapäivällä aurinko lämmittää asuntoa. Patterikin saattaa välillä tuntua lämpimältä ja välillä viileältä. Onko lämmitys varmasti päällä?

Useimmiten syytä huoleen ei ole. Patterin pintalämpötila ei yksin kerro asunnon lämpötilasta, ja lämmityskauden alussa termostaatti ja lämmitys reagoivat vaihteleviin ulkolämpötiloihin. Termostaatin toiminnassa voi siis lämmityskauden alussa olla viivettä ulkolämpötilan vuorokausivaihtelun vuoksi.

Syksyllä omilla pienillä teoilla voi samalla varmistaa, että lämpö pääsee leviämään kotiin kuten pitää.

Miksi patteri ei ole koko ajan lämmin?

Kylmältä tuntuva patteri ei automaattisesti tarkoita, että patterissa olisi jotain vikaa. Olennaisempaa on seurata huoneen lämpötilaa ja asumismukavuutta kuin kokeilla patteria kädellä, sillä patterin pintalämpötila ei yksin kerro asunnon lämpötilasta. Lämmityskauden alussa tämä on hyvä muistaa erityisesti silloin, kun syyspäivien lämpötila sahaa lämpimien päivien ja kylmien öiden välillä.

Sopiva huonelämpötila oleskelutiloissa on yleisesti 20–22 °C, ja makuuhuoneessa lämpötila voi olla muutaman asteen alempi.

Tee nämä tarkistukset lämmityskauden alkaessa

1. Anna patterille tilaa

Patteri tarvitsee ympärilleen vapaata tilaa, jotta lämpö pääsee leviämään huoneeseen.

Älä siis sijoita suurta sohvaa, muuta huonekalua tai paksua verhoa tiiviisti patterin tai termostaatin eteen. Termostaattia ei saa peittää huonekaluilla tai verhoilla ja että lämmittimien ympärillä ilman pitää päästä kiertämään.

Pieni kalustekierros syksyn alussa voikin olla yllättävän hyödyllinen.

2. Älä päättele lämpötilaa patterista

Tekisi mieli kokeilla ensimmäiseksi patteria kädellä. Parempi mittari on kuitenkin itse huoneen lämpötila.

Jos koti tuntuu jatkuvasti kylmältä, mittaa lämpötilaa sen sijaan, että arvioisit tilannetta pelkästään patterin perusteella. Jos patterin tuloputki tuntuu kylmältä termostaatin ollessa auki, on hyvä olla yhteydessä huoltoyhtiöön.

3. Pidä ilmanvaihto toiminnassa

Kun ulkona viilenee, ensimmäinen ajatus voi olla sulkea venttiilejä vedon vähentämiseksi. Niitä ei kuitenkaan pidä tukkia.

Ilmanvaihtoventtiilejä ei saa tukkia, koska silloin sisäilman laatu ja ilmanvaihdon tasapaino kärsivät. muista pitää korvausilmaventtiilit normaalioloissa auki sekä myös puhdistaa venttiilit, kun niihin kertyy pölyä tai likaa.

Jos tunnet selvää vetoa tai epäilet ilmanvaihdon toiminnassa häiriötä, ota yhteyttä huoltoyhtiöön. Ongelmaa ei siis kannata ratkaista tukkimalla venttiilejä itse.

4. Tuuleta nopeasti, älä jäähdytä asuntoa pitkään

Jos sisäilma tuntuu tunkkaiselta, asuntoa voi tuulettaa myös lämmityskaudella. Tuuletukseen riittää muutama minuutti kerrallaan, ja jos mahdollista, patteritermostaattia voi pienentää tuuletuksen ajaksi ja palauttaa sen jälkeen alkuperäiseen asentoon.

Lyhyt ja tehokas tuuletus on siis parempi ratkaisu kuin ikkunan pitäminen pitkään raollaan.

Entä jos kotona tuntuu silti kylmältä?

Kodin viihtyvyyteen vaikuttaa lämpötilan lisäksi myös se, miltä tila tuntuu.

Syksyllä ja talvella tätä voi helpottaa yksinkertaisesti. Sälekaihtimet ja paksut verhot voivat vähentää ikkunoista tulevan vedon tunnetta, ja matot vähentävät lattian kylmyyden tuntua. Aurinkoisena päivänä kaihtimet ja verhot kannattaa puolestaan avata, jotta auringon lämpö pääsee sisään.

Muista kuitenkin, ettei ole suositeltavaa peittää verhoilla patteria tai termostaattia.

Milloin lämmityksestä kannattaa ilmoittaa huoltoon?

Huoltoon kannattaa olla yhteydessä silloin, jos lämmitys ei toimi normaalisti. Epänormaalia toimintaa on ovat esimerkiksi vesikiertoisen patterin kylmyys tai patterin lorina. Jos huone ei lämpene ja patteri pysyy kylmänä, vaikka termostaatti on auki, syy voi liittyä termostaattiin, patteriin tai laajemmin lämmitysverkostoon, jolloin pitää olla yhteydessä huoltoyhtiöön. Samoin ilmanvaihdon häiriöistä tulee ilmoittaa huoltoyhtiölle.

Asukkaan tehtävänä on siis seurata olosuhteita ja ilmoittaa poikkeamista, ei ryhtyä itse korjaamaan lämmitysjärjestelmää.

Lämmityskauden muistilista vuokra-asukkaalle

Syksyn alussa käy läpi nämä:

  • tarkista, ettei patterin tai termostaatin edessä ole huonekaluja tai verhoja
  • seuraa huonelämpötilaa patterin pintalämpötilan sijaan
  • älä tuki ilmanvaihtoventtiilejä
  • pidä ilmanvaihtoventtiilit puhtaina
  • tuuleta tarvittaessa lyhyesti ja tehokkaasti
  • ilmoita huollolle, jos patteri ei lämpene termostaatin ollessa auki tai havaitset muun lämmityshäiriön.

Kun lämmitys, ilmanvaihto ja asukkaan omat arjen valinnat toimivat yhdessä, koti pysyy viihtyisänä ilman tarpeetonta energiankulutusta.

Usein kysyttyä lämmityskauden alusta

Patteri on kylmä. Onko se rikki?

Ei välttämättä. Patterin pintalämpötila ei kerro suoraan huoneen lämpötilasta. Jos huone ei kuitenkaan lämpene ja patteri pysyy kylmänä termostaatin ollessa auki, ota yhteyttä huoltoon.

Mikä on sopiva lämpötila kotona?

Yleinen sopiva huonelämpötilaksi oleskelutiloissa on 20–22 °C. Makuuhuone voi olla muutaman asteen viileämpi.

Saako ilmanvaihtoventtiilin sulkea, jos siitä vetää?

Venttiiliä ei pidä tukkia. Ilmanvaihdon toiminta on tärkeää sisäilman laadulle ja koko järjestelmän tasapainolle.

Mitä teen, jos epäilen lämmityksessä vikaa?

Ilmoita poikkeamasta huoltoyhtiölle. Asukkaan vastuulla on seurata muun muassa vesikiertoisten pattereiden kylmyyttä ja lorinaa sekä ilmoittaa havaitsemistaan vioista.